+358452648580 jussipllnp@gmail.com

Traumatisoitunut ihminen sulkee tietoisuudestansa pois sellaisia kehon tuntemuksia, joiden kohtaamisella on hyvin kiihdyttävä tai vaihtoehtoisesti lamaannuttava vaikutus. Kyse on tuntemuksista, jotka ovat henkilölle hänen nykytilassaan liikaa ja, joihin voi yhdistyä trauman synnyn taustalla oleviin tekijöihin liittyviä mielikuvia, muistoja sekä (emotio-) tunteita. Tätä ilmiötä kutsutaan dis-assosiaatioksi. Tärkeä tavoite onkin pyrkiä luomaan tilaa näiden tuntemusten vastaanottamiselle tukemalla tarvittavia kehon ja hermojärjestelmän muutoksia.

Meidän aivojemme tulkinta ympäristöstä, jossa toimimme riippuu aikaisemmista kokemuksistamme ja traumalla on merkittävä rooli sen muokkaantumisessa. Dissosioituneessa tilassa olevan tai muista trauman oireista kärsivän henkilön aistihavainnot eivät sillä hetkellä välitä luonnollisella tavalla tietoisuutta ja tunnetta henkilön olosta tässä ja nyt, koska keho/hermojärjestelmä pyrkii edelleen saattamaan loppuun traumaattisella hetkellä kesken jäänyttä ”taistele/pakene”- vastetta menneisyydessä.

Asentoaistijärjestelmä joutuu sijaiskärsijäksi tässä, koska uhkan kokeminen tosiasiassa turvallisessakin ympäristössä muuttaa sitä, miten hermosto säätelee aistien avulla ympäristöstä saatavan informaation perusteella kehon asentoa. Mielikuva heikoilla jäillä kävelystä voi auttaa tämän ymmärtämisessä kuitenkin sillä poikkeavuudella, että keho käyttäytyisikin samoin täysin vakaassa ja turvallisessa ympäristössä. Traumatisoitunut henkilö joutuu kannattelemaan kehoaan pystyasennossa yksipuolisilla jännityksillä, koska hänen kehonsa on jatkuvasti suojautuneena uhalta, joka ei ole välttämättä kuitenkaan enää ajankohtainen.

Kyseisen tilan kroonistuessa mukautuu keho tähän asentoa ylläpitävien kudosrakenteiden muutoksien kautta kahlehtien koko traumaan liittyvän asenteen häpeäntunteineen kaikkineen muuttuneeseen ryhtiin. Vastakkainen ilmiö trauman oireille ja dissosiaatiolle onkin maadoittuneisuus, jota kuvaa kehon asennon ja koko fysiologisen tilan kautta välittyvä tietoisuus omasta kehosta sekä itsestä tässä ja nyt. Kyse on tasapainoisesta kehon asennosta, jossa voimme ikään kuin antautua painovoimalle kaatumatta, koska tällöin painovoimalinja kulkee ihanteellisessa suhteessa pystyssä olevan kehon päällekkäisiin segmentteihin (ts. pää, kaula, rintakehä, vatsa, lantio jne.).

Tämä on asento, jossa meillä on valmius uteliaisuudella ottaa vastaan aisteillamme tietoa siitä, mitä ympäristössämme todella on sen sijaan, että antaisimme kokemuksiemme ja trauman luomien mallien ohjata havaintojamme. Kyseessä on asento, josta käsin pystymme paremmin vastaamaan ympäristön ärsykkeisiin sen sijaan, että turhaan reagoisimme niihin.

On hyvä muistuttaa, että traumatisoitunut henkilö ei ole aina välttämättä dissosioituneessa tilassa, mutta vaihtoehto sille on käytännössä potentiaalinen uudelleen traumatisoituminen, koska dissosiaatio on juurikin tapa välttyä niiden tuntemuksien tietoisuuteen tulemiselta, jotka voivat saada sen aikaan. Maadoittuminen ei kuitenkaan esiinny trauman oireiden tai dissosiaation kanssa samanaikaisesti! Ja tarkoitus on kehittää elimistön stressihärjestelmän vakautta, jotta se ei horjuisi silloin, kun epämiellyttäviä tuntemuksia aletaan tarkastelemaan tietoisesti. Tässä tilanteessa maadoittuminen ja sen vuoksi tasapainoisen asennon työstäminen on keskeistä.

Traumassa on kyse paikalleen pysähtynestä ”taistele/pakene”- vasteesta, mutta on hyvä ymmärtää, että se on osa suurempaa toimintojen sarjaa, joita me sekä meidän hermostomme käy läpi lukuisia kertoja päivässä, normaalisti kuitenkin ilman tarvetta ”taistele/pakene”- vasteelle. Kyseisten toimintojen avulla nimittäin tarkkailemme (osittain tiedostamattomasti) meille uusia tai tuntemattomia asioita ympäristössämme arvioidaksemme niiden turvallisuutta. Ympäristön todellisuudessa ollessa turvallinen normaalisti toimiva hermosto tunnistaa sen ja palaa rentoon vastaanottavainen tilaan.

Traumatisoituneen henkilön hermosto kuitenkin on pysähtyneessä ”taistele/pakene”- tilassa jo valmiiksi, mikä väistämättä muuttaa koko tämän toimintojen sarjan vaiheiden läpi viemistä, koska hänen aivonsa tulkitsevat aistihavaintoja muuttuneella tavalla. Tämä vaikeuttaa ympäristön turvallisuuden arvioimista. Myös traumatisoituneen henkilön ryhti estää häntä palautumasta takaisin rennon valppauden tilaan! Tässä yhteydessä on helppo nähdä, miten traumatisoituneen henkilön elämä on pysähtynyt kyseisen ”turvallisuuden/uhkan tunnistamisjärjestelmän” syklin yhteen äärimmäiseen vaiheeseen jopa vuosiksi, vaikka sen kaikki tarvittavat vaiheet tulisi normaalisti läpikäydä lukuisia kertoja päivässä!

Rolfingille ominainen tapa työstää kehon ja painovoiman välistä suhdetta on omiaan saattamaan keho ryhtiin, jossa se pystyy läpiviemään ”turvallisuuden/uhkan tunnistamisjärjestelmän” toiminnan kaikki vaiheet läpi onnistuneesti sekä vastaamaan uusiin ja tuntemattomiin tekijöihin ympäristössä tarkoituksenmukaisella tavalla. Ja näin ollen auttaa luomaan edellytykset keskeneräisen taistele/pakene vasteen päätökseen viemiselle sekä traumasta parantumiselle. Tämä sopii erinomaisesti yhteen Somatic Experiencing- menetelmän kanssa, jolla puolestaan pyritään saattamaan henkilön tietoisuuteen traumaan liittyvien emotioiden, muisti- ja mielikuvien taustalla olevia fyysisiä tuntemuksia turvallisesti.

Kaatumisen ja putoamisen pelko on ihmiselle luontainen vaisto, jota hermojärjestelmälle välittyvä informaatio kehon asennosta stimuloi (reseptorit nivelissä ja pehmytkuodoksissa välittävät tietoa kehon asennosta). Todellisen kaatumisen tai putoamisen yhteydessä tiedostamme tämän vaiston olemassaolon, mutta turvallisessakin tilanteessa voi tietämättämme välittyä samanlaista informaatiota hermojärjestelmälle pelkästään epätasapainoisesta kehon asennosta johtuen. Toisin sanoen samat kaatumiseen kohdistuvat pelot ovat kaiken trauman ytimessä, sillä tavasta, jolla painovoima kussakin asennossa vaikuttaa kehoomme riippuu se, miten koemme traumaan liittyvät fyysiset tuntemukset. Ja saavuttamalla tasapainoisen ryhdin ja asennon, jota ei tarvitse kannatella voidaan näitä tuntemuksia muuttaa siedettävimmiksi ja alkaa lopulta toivottaa tervetulleiksi.