+358452648580 jussipllnp@gmail.com

Tein tämän lyhyen kirjoituksen (sekä piirustuksen) vastatakseni minulle usein esitettyyn kysymykseen siitä, että, mitä tarkemmin ottaen tapahtuu, kun traumasta parannutaan. Ja, missä ajassa voi odottaa merkittävien muutosten tapahtuvan. Ensin kuitenkin selvitän lyhyesti nykytieteen mukaista evoluutio-biologista näkemystä trauman synnystä ja luonteesta, jolle keholähtöiset traumaterapiamenetelmät kuten Somatic Experiencing perustuu. 

Havainnoidessamme ympäristöä, jossa toimimme, arvioi hermostomme jatkuvasti sen turvallisuutta samalla säädellen kehon valmiutta vastaamaan sen vaatimuksiin. Terveellä ihmisellä tämä turvallisuuden arviointijärjestelmä, neuroseptio arvioi turvallisuuden tason tai vaaran normaalisti tavalla, joka vastaa ympäristön tekijöiden todellista turvallisuutta tai vaarallisuutta. Merkittävän uhan esiintyessä elimistömme mobilisoi sen voimavarat taistelemaan uhkan aiheuttajaa vastaan tai pakenemaan siltä. Koettu pelko voi kuitenkin muuttaa fysiologiaamme tällä hetkellä niin, että se jäädyttää tämän vasteen paikalleen, minkä jälkeen hermostomme ei enää kykenekään arvioimaan ympäristön turvallisuutta / vaarallisuutta todellisuutta vastaavalla tavalla. 

Tällöin ollaan traumatisoiduttu, minkä voi myös huomata henkilön kehon käyttäytymisestä sekä tavasta reagoida eri tilanteissa. Traumatisoitunut ihminen dissosioituu eli torjuu tietoisuudestansa pois sellaisia tuntemuksia, joiden pintaan tulo siinä tilassa voi aktivoida hänen hermostoaan tavalla, joka saa hänet ikään kuin elämään traumaattisen tapahtuman uudestaan. Nämä tuntemukset voivat olla potentiaalisesti sekä parantavia että uudelleen traumatisoivia riippuen siitä, kuinka turvallisesti niitä voimme tarkastella. Somatic Experiencingissä tarkoituksenamme onkin erottaa pelko tästä yhtälöstä, jolloin voimme turvallisesti tarkastella näitä tuntemuksia ja hermojärjestelmä voi saattaa onnistuneesti päätökseen traumatisoivassa tilanteessa alkaneen keskeneräisen taistele-pakene vasteen. 

Tällöin voimme myös kokea (turvallisen) ympäristön jälleen turvallisena, mutta samalla parantumisen edellytyksenä olleet muutokset stressijärjestelmämme joustavuudessa auttavat elimistöämme ja kehoamme vastaamaan mahdollisiin uusiin uhkiin tehokaammin. On hyvä ymmärtää, että traumatisoituminen voi tapahtua myös ilman konkreettisesti epäonnistunutta taistele-pakene vastetta tai jopa kokonaan ilman tilannetta, jossa meitä uhkaisi jokin. Riittää vain, että traumatisoitumiseen johtavat hermostolliset mekanismit toteutuvat samalla tavalla. 

Koko traumasta parantumisen prosessia kuvaa hyvin eräs merkittävä käännekohta, jonka ymmärtämisen tueksi valjastin lähes olemattomat piirrustustaitoni käyttöön (katso oheinen kuvapari). Voiton puolella ollaan nimittäin silloin, kun voimme tarkastella traumamme sisältöä ilman, että olisimme sen vietävänä. Ensimmäisen kuvan osoittamalla tavalla olemme trauma-dissosiaatiossa ikään kuin myrskyn keskellä kykenemättöminä tarkastelemaan traumamme taustalla olevia tuntemuksia turvallisesti. Niiden turvallinen tarkastelu edellyttää maadoittunutta tilaa, jonka avulla voimme ”rajata” pelottavat tuntemuksemme toisen kuvan osoittamalla tavalla.

Oleellista tässä tilanteessa on se, että kehon ja hermoston traumaattisista vasteista ei olla välttämättä päästy vielä kokonaan eroon, mutta tässä vaiheessa trauma ei enää hallitse meitä, vaan pikemmin me traumaa. Voidaan sanoa, että trauma on teknisesti olemassa vielä, mutta emme merkittävästi kärsi siitä enää. Tässä vaiheessa parantumisessa on kyse lähinnä traumaattisia vasteita ylläpitävän energian vähittäisestä poistumisesta sekä sellaisista muutoksista elimistössä, joiden avulla vahva kokemus itsestä tässä hetkessä ja paikassa on mahdollinen. Toisin sanoen kyse on enää myrskyn laantumisesta, jonka nopeudella ei ole niin väliä, kun ollaan päästy turvasaarelle.